Sök

Wibax Magazine

moln

Wibaxin Malmön terminaali on valmis eteläisen Ruotsin markkinoille

Kapasiteetin kasvattamiseksi ja korkean turvallisuuden varmistamiseksi tehtyjen miljoonasatsausten jälkeen Wibaxin Malmön terminaali on viimein valmis.
– Olemme nyt valmiita etabloitumaan vahvasti eteläisen Ruotsin markkinoille, kertoo Jonas Wiklund, Wibax Groupin toimitusjohtaja.

Wibax hankki Malmön terminaalin vuonna 2014. Tarkastuksen ja inventoinnin jälkeen toiminta kävi läpi pitkän prosessin, johon kuului ympäristötuen hakemista uusia tuotteita varten. Heti tämän jälkeen alkoi kattava uudelleen rakentaminen kapasiteetin kasvattamiseksi ja korkean turvallisuustason varmistamiseksi. Wibax on investoinut kaikkiaan 26 miljoonaa kruunua päivitystyöhön, joka kattaa uuden lämpöjärjestelmän, korroosiota estävän maalauksen, tiettyjen säiliöiden eristämisen sekä uuden varmemman lastauksen.

– Tällä investoinnilla olemme lisäksi vahvistaneet Malmön terminaalin turvallisuustasoa, sanoo Anders Skoog, Wibax-terminaalien Operations Manager.

Malmön terminaali on sijoitettu strategisesti sekä eteläisen Ruotsin ja Tanskan toimitusten kannalta että eri tuotteiden maahantuonnin kannalta. Terminaali on Wibaxin eteläisin ja tärkeä solmukohta Ruotsissa, ja se vahvistaa toimintaamme Öresundin alueella. Terminaali on 18 000 m² kokoinen ja koostuu säiliöistä, joiden kokonaiskapasiteetti on 13 300 m³. Täällä on hyvät edellytykset käsitellä niin vene-, rautatie- kuin säiliöautokuljetuksia. Etabloinnilla vahvistetaan kokonaisvarastointi- ja logistiikkakapasiteettia.

– Malmön terminaalin ansiosta katamme nyt koko Ruotsin ja näemme täällä uusia markkinoita sekä kemikaaleissa että bioöljyjen osalta. On hienoa, että voimme panostaa omia tuotteitamme Malmöön ja eteläiseen Ruotsiin, snaoo Jonas Wiklund, Wibax Groupin toimitusjohtaja.

Wibaxilla on nykyään kaikkiaan kahdeksan terminaalia strategisesti ympäri Ruotsia sekä yksi Suomessa. Terminaalit ovat vaativan standardin mukaisia, ja niillä on suuret turvallisuusvaatimukset.

Wibax tarjoaa koko jakeluketjun ostosta tuotantoon ja varastointiin sekä omien säiliöautojen rahdin. Turvallisuus- ja palveluaste on korkea, ja asiakkailla on esimerkiksi mahdollisuus eri verkkoratkaisujen avulla nähdä ajankohtaiset tilanteet. Terminaalien tarkoitus on palvella asiakkaita lähellä ja minimoida autojen rahtikuluja niin paljon kuin mahdollista.