Sök

Uutisia

moln
Uutisia
Suodata: LehdistötiedotteetUutisia
Uutisia
Pohjoisen logistiikkapäivä

Elinkeinoelämän, politiikan, viranomaisten ja akatemian edustajat tulivat Luleåån kuuntelemaan esitelmää teemasta "Täytäntöönpano, kuinka kehitämme parhaiten infraamme tehtyjen päätösten pohjalta?" Jona s Wiklund, Wibax Groupin toimitusjohtaja, otti osaa tulevaisuuden infraa koskevaan paneelikeskusteluun.

Uutisia
WIBAXIN MILJARDIPÄIVÄ

Vuonna 2018 saavutimme yli miljardin euron liikevaihdon tavoitteemme! Se ei olisi ollut mahdollista ilman mahtavaa henkilökuntaamme. Henkilökunnan lisäksi haluamme korostaa ja kiittää myös kaikkia heitä, jotka tukevat meitä kotijoukoissa. Kutsuimme koko henkilökunnan läheisineen juhlimaan miljardin liikevaihtoa yhteiseen päivään, johon kuului paljon eri aktiiveja ja yhteinen päivällinen.

Uutisia
Wibax ryhtyi Crusaders-salibandyjoukkueen pääsponsoriksi

Wibax haluaa tukea liikkumista ja terveitä elintapoja, joten yhtiö ryhtyi naisten III-divisioonan Crusaders-salibandyjoukkueen pääsponsoriksi.

Uutisia
Wibaxista Bioenergia ry:n jäsen

Wibax Oy on liittynyt Bioenergia ry:n jäseneksi. Järjestön tavoitteena on synnyttää uusia työpaikkoja ja torjua ilmastonmuutosta viisaasti edistämällä kotimaisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa. Järjestö pyrkii nostamaan uusiutuvan energian osuuden puoleen koko energiantuotannosta.

Uutisia
Wibax Logisticsista Fair Transportin jäsen

Fair Transport on ikkuna kuljetusyritysten ympäristöä ja ilmastoa koskevaan kestävyystyöhön, liikenneturvallisuuteen ja sosiaaliseen vastuunkantoon. Näillä aloilla raportoidaan kestävyystietoa, kootaan sitä yhteen ja julkaistaan yhteiskunnalle.

Uutisia
Wibax liittyi Fair Transportin jäseneksi

Materiaalikuljetuksissa valta on pitkälti kuljetuspalveluja ostavilla yrityksillä ja organisaatioilla. Liikennöinnin ostajat päättävät, mitä haluavat maksaa ja milloin toimituksen on oltava perillä. Se ei ole erityisen kestävää turvallisuuden, ympäristön, sosiaalisen vastuun eikä taloudenkaan näkökulmasta. Me kuljetusten myyjät ja kuljetusliikkeet voimme kantaa kortemme kekoon näyttämällä hyvää esimerkkiä ja osoittamalla mitä teemme vastuun ottamiseksi, liikenneturvallisuuden varmistamiseksi ja ilmaston parantamiseksii. Tällä tavoin emme vaikuta ainoastaan liikennöinnin ostajien parempaan päätöksentekoon vaan myös loppuasiakkaisiin, jotka puolestaan asettavat heille tavoitteita.

1 14 15 16 17 18 33